Vuokraehdot

Näissä ehdoissa tarkoitetaan vuokraamolla vuokranantajaa ja vuokraajalla vuokralleottajaa.

1. AUTON KÄYTTÖ

a) Vuokraaja on velvollinen huolehtimaan autosta yhtä hyvin kuin huolellinen henkilö omastaan sekä noudattamaan ajaessaan erityistä huolellisuutta ja varovaisuutta. Vuokraaja sitoutuu käyttämään autoa vain sille tarkoitetulla tavanomaisella tavalla.

b) Vuokraaja sitoutuu itse kuljettamaan autoa. Hän saa luovuttaa auton toiselle tai toisen kuljetettavaksi vain, jos vuokrasopimukseen on erikseen merkitty lupa siihen. Vuokraajalla (kuljettajalla) tulee olla voimassa oleva ajokortti ja vähintään yhden vuoden ajokokemus. Lisäksi hänen tulee täyttää vuokraamon edellyttämät ikävaatimukset. Vuokraaja on velvollinen antamaan tiedon tämän sopimuksen sisällöstä sille henkilölle, jolle hän tämän sopimuksen puitteissa vuokrakohteen luovuttaa.

c) Auton käyttäminen lainvastaisiin tarkoituksiin, hinaukseen, kilpailuihin tai niiden harjoituksiin, ajo-opetukseen sekä jäällä ajamiseen virallisesti merkittyjen jääteiden ulkopuolella on kielletty.

d) Auton jäädessä hetkeksikin pysäköidyksi, se on ehdottomasti lukittava.

e) Vuokraamon luovuttaessa auton vuokraajalle kummankin osapuolen on syytä tarkastaa auton ulkoinen kunto mahdollisten vaurioiden syntyajankohtaa koskevien kiistojen ehkäisemiksesi.

2. VASTUU AUTOSTA JA SEN VARUSTEISTA VUOKRA-AIKANA

2.1 Vuokraajan perusomavastuu

Vuokraaja on sopimukseen merkitty omavastuun ylärajaan saakka velvollinen:

a) Korvaamaan autolle ja sen varusteille vuokra-aikana sattuneet vahingot

b) Korvaamaan autosta vuokra-aikana kadonneet osat ja lisävarusteet

c) Suorittamaan vahingon aiheuttamalta seisonta-ajalta sopimuksen mukaisen vuorokausimaksun, kuitenkin enintään 30 vuorokaudelta. Seisonta-aika alkaa kulua vahinkopäivästä.

2.2 Vuokraajan omavastuun pienennys/poistaminen

Vuokraaja voi pienentää tai poistaa vastuunsa erillisellä omavastuun pienennys/ poistomaksulla. Omavastuun pienennys/poistomaksu ei kuitenkaan kata seuraavista tai niihin rinnastettavista syistä aiheutuneita vahinkoja:

• ylikuormaus

• tupakanpolton tai viiltojen aiheuttamat verhoiluvahingot

• ajaminen tyhjillä renkailla

• lumivahingot, jos niistä on varoitettu merkillä (lumen pudotus katolta)

• ajaminen auton ulkomitat huomioiden liian ahtaissa tiloissa

• ajaminen teiden ulkopuolella tai alueilla joita ei ole tarkoitettu autolla ajoon

2.3 Vuokraajan vastuu kaikesta vahingosta

Jos autolle tai vuokraamolle aiheutuneet vahingot ovat seurausta vuokraajan tahallisuudesta, törkeästä tuottamuksesta, auton käyttämisestä alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena, rikolliseen tarkoitukseen taikka siitä, että vuokraaja on muutoin olennaisesti rikkonut tämän sopimuksen ehtoja, vuokraaja on velvollinen korvaamaan vuokraamolle kaikki aiheuttamansa vahingot.

2.4 Vuokraajan vapautuminen korvausvastuusta

Vuokraaja vapautuu korvausvastuusta, jos vuokraamo saa täyden korvauksen vahingosta vastapuolen liikennevakuutuksen perusteella tai vahingon aiheuttajalta.

2.5 Muut maksuvelvollisuudet

Vuokraaja on velvollinen maksamaan kaikkine kustannuksineen vuokra-aikana auton käyttämisestä aiheutuvat pysäköinti- ja pysäköintivirhemaksut sekä ylikuormamaksut.

3. VUOKRAN MAKSU

a) Vuokraamo voi vuokrauksen alkaessa vaatia voimassa olevan hinnaston mukaisen, kohtuullisen talletuksen tai ennakoitua vuokraa vastaavan määrän taikka avoimen luottokorttileimauksen, jonka perusteella vuokraamolla on oikeus laskuttaa kaikki tähän sopimukseen perustuvat riidattomat maksut noudattaen kuitenkin ko. luottokorttiyhtiön sääntöjä. Vuokraamo voi edellyttää, että vuokralleottajalla tulee olla kaksi luottokorttia, jotka yhdessä toimivat vuokranmaksun vakuutena.

b) Vuokraaja maksaa tässä vuokrasopimuksessa ilmoitetun ja siinä mainituin perustein lasketun vuokran vuokrauksen päättyessä.

c) Vuokran muusta maksutavasta voidaan sopia vuokrauksen alkaessa tekemällä siitä merkintä vuokrasopimukseen. Jos vuokraajaksi ilmoitettu henkilö tai yhteisö ei suorita vuokraa, sopimuksen allekirjoittanut henkilö on vastuussa vuokran maksamisesta.

4. VUOKRAAMON VELVOLLISUUS

Vuokraamon on luovutettava auto vuokraajalle käyttökuntoisena ja lain mukaisena sovittuna aikana ja sovitussa paikassa. Lisäksi vuokraamo on velvollinen antamaan vuokraajalle riittävän opastuksen ja ohjeet auton käytöstä.

Ellei vuokraaja saa autoa käyttöönsä sovitun mukaisesti, hän voi vaatia virhettä vastaavan vuokranalennuksen tai purkaa sopimuksen.

Viivästyksestä aiheutuneesta vahingosta vuokraaja voi vaatia vahingonkorvausta.

5. MATKAMITTARI

a) Ajettu matka mitataan kuhunkin ajoneuvoon kuuluvalla matkamittarilla. Jos vuokraaja on vahingoittanut matkamittaria tai sen sinetöintiä, hän on velvollinen maksamaan autoa palautettaessa vuokraamon arvioiman ajomatkan mukaisen vuokran, ellei jompikumpi osapuoli saata todennäköiseksi, että autolla on ajettu pidempi/lyhyempi matka.

b) Vuokraaja on velvollinen ilmoittamaan viipymättä vuokraamolle matkamittarin mahdollisesta epäkunnosta

6. POLTTOAINE JA AUTON HOITO

Vuokraaja maksaa tarvitsemansa polttoaineen. Vuokraamon on ilmoitettava, minkälaista polttoainetta tulee käyttää. Vuokraaja vastaa vääränlaatuisen polttoaineen käyttämisestä aiheutuneista vahingoista. Vuokraaja on vuokra-aikana velvollinen huolehtimaan auton normaaleista tarkistuksista, kuten esimerkiksi moottoriöljyn määrästä, jäähdyttimen ja akun nesteistä, renkaiden ilmanpaineista yms.

7. VUOKRAAJAN TOIMENPITEET VIRHE-, VAHINKO- JA VARKAUSTAPAUKSISSA

a) Vuokraajan on välittömästi ilmoitettava vuokraamolle autossa ilmenneestä virheestä tai autoa kohdanneesta vahingosta tai varkaudesta. Varkaudesta on tehtävä viipymättä ilmoitus poliisille. Vuokraamon on tämän jälkeen ilmoitettava vuokraajalle, mihin toimenpiteisiin tapahtuneen johdosta on ryhdyttävä. Vuokraaja saa kuitenkin vuokraamolle ilmoittamatta korjauttaa autoa vuokraamon kustannuksella enintään 50:n euron arvosta, jos se matkan jatkumisen kannalta on välttämätöntä. Tällöin vuokraajan on hankittava auton korjanneelta liikkeeltä todistus tehdystä korjauksesta sekä yksilöity tosite suoritetusta maksusta.

b) Liikennevahingon sattuessa vuokraaja on aina velvollinen tekemään viipymättä vahinkoilmoituksen vuokraamolle. Ilmoitus tehdään autossa mukana olevalla vahinkoilmoituslomakkeella. Syyllisyyden ollessa epäselvä vuokraajan on ilmoitettava asiasta poliisille. Ilmoitus poliisille on tehtävä aina, kun kyseessä on henkilövahinko. Myös hirvieläinvahingosta vuokraajan on aina tehtävä ilmoitus poliisille sekä toimitettava vuokraamolle poliisin antama todistus tehdystä ilmoituksesta.

c) Jos vuokraaja laiminlyö edellämainittujen ilmoitusten tekemisen hän vastaa vuokraamolle siitä syntyneestä vahingosta.

8. VUOKRAAMON VASTUU AUTON VIRHEESTÄ

Jos autossa vuokra-aikana ilmenee tekninen vika tai muu virhe, vuokraaja voi vaatia virheen oikaisua tai virhettä vastaavaa vuokranalennusta. Jos auton kunnosta johtuva virhe on olennainen vuokraaja voi vaatia sopimuksen purkua. Sopimusta ei kuitenkaan voida purkaa, jos vuokraamo kohtuullisessa ajassa toimittaa tilalle korvaavan ajoneuvon. Viasta tai virheestä aiheutuneesta vahingosta vuokraaja voi vaatia vahingonkorvausta.

9. AUTON PALAUTTUMINEN SOPIMUKSEN MUKAISEN VUOKRA-AJAN PÄÄTTYESSÄ

a) Auto on palautettava sovittuun paikkaan sovitun vuokra-ajan päättyessä. Palautusajan tai -paikan muuttumisesta on riittävän ajoissa sovittava vuokraamon kanssa. Sopimuksen mukainen vuokra-aika päättyy, kun auto on palautettu vuokraamoon tai kun vuokraamo on saanut vuokraajan ilmoituksen auton palauttamisesta vuokraamon hyväksymään paikkaan.

b) Jos autoa ei ole palautettu vuokra-ajan päättyessä eikä vuokra-ajan pidentämisestä ole sovittu vuokraamon kanssa, asia ilmoitetaan poliisille.

c) Jos vuokraaja laiminlyö kohdassa a) ilmoitetut velvoitteet, vuokraamolla on oikeus periä kohtuullinen korvaus laiminlyönnin vuokraamalla aiheuttamista taloudellisista menetyksistä.

10. AUTON PALAUTTUMINEN ENNEN SOVITUN VUOKRA-AJAN PÄÄTTYMISTÄ

Jos vuokraaja palauttaa auton ennen sovitun vuokra-ajan päättymistä, vuokra määräytyy käytetyn vuokra-ajan mukaan sopimuksen mukaisin hinnoitteluperustein. Jos auto on vuokrattu erityisehdoin, vuokra määräytyy normaalihinnaston mukaan.

11. SOPIMUKSEN PURKAUTUMINEN

Vuokraamolla on oikeus vuokra-ajan kuluessa purkaa tämä sopimus, jos käy ilmi, että vuokraaja rikkoo olennaisesti tätä sopimusta tai että vuokraaja ei vuokraamon arvion mukaan kykene käsittelemään autoa asianmukaisesti.

Jos auton käyttö estyy tapahtuneen vahingon tai varkauden takia, sopimus purkautuu vuokraamon saatua ilmoituksen tapahtuneesta vahingosta tai varkaudesta. Vuokraamon purkaessa vuokrasopimuksen vuokraaja on velvollinen palauttamaan auton viivytyksettä vuokraamolle.

12. AUTON VIEMINEN SUOMEN RAJOJEN ULKOPUOLELLE

Auton vieminen Suomen valtakunnan rajojen ulkopuolelle on kielletty ilman vuokraamon kirjallista lupaa. Vuokraamo päättää mahdollisesta luvan myöntämisestä tapauskohtaisesti harkintansa mukaan.

13. SOPIMUSTA KOSKEVAT RIIDAT

Erimielisyydet pyritään ratkaisemaan ensisijaisesti neuvotteluilla. Jos erimielisyydet saatetaan tuomioistuimen ratkastaviksi, tulee kanne nostaa